Menovinkit festarihengessä
Kesän festarikausi käy kuumimmillaan ja juuri päättynyt Ruisrock on vuosittain yksi sen kruunuista, joten nyt jos joskus on kerrassaan ajankohtaista pureutua siihen, miltä festaritarjonta näyttää joulufanin silmin. No, yhtä kesäistä kuvaa se ei tietenkään muodosta, mutta monenlaista menovinkkiä löytyy vielä oman elämänsä pukeille ja muoreille. Tähän postaukseen on koottu freesit suositukset tapahtumista Suomessa ja ulkomailla, joihin todellakin kannattaa tarttua!
1. Hevitonttua hemmotellaan
Raskasta joulua on jo reippaasti yli vuosikymmenen ikään varttunut musiikkiprojekti, jossa joululaulut on sovitettu metallin ja raskaan rockin henkeen. Mikäli Tuska-visiitistäsi jäi puuttumaan jotain ja olisit kaivannut Paranoidin sijaan toive-encoreksi vaikkapa syvissä vesissä uivan melankolisen Varpunen jouluaamuna -tulkinnan, on oikea ratkaisu tietenkin suunnata Raskasta joulua -konsertteihin. Mikä parasta, tapahtuma järjestetään tänäkin vuonna marras–joulukuussa. Kesäversiokin kiertueesta on muuten toteutettu, tosin joulutunnelmien sijaan iskelmähengessä.
2. Lontoo kutsuu
Britit osaavat juhlia joulua, eikä tapahtumakulttuuri tee poikkeusta. Hyde Parkissa juuri juhlapyhien alla järjestettävä Winter Wonderland palaa myös tänä vuonna, ja kehityksensä aikana se on kasvanut aivan ihanan överiksi joulun huvipuistoksi: viihdykkeistä vastaavat jääluistelunäytökset, konsertit, vuoristoradat ja katukojut sekä ravintolat. Alueelle pääsy on ilmaista, joten tunnelmaan tempautuminen on puistossa helpompaa kuin koskaan. Hyde Park on toki muutenkin näkemisen arvoinen alue, jota lontoolaiset rakastavat hyvästä syystä.
3. Kölniin markkinoille
Saksalaiset – tai ylipäätään keskieurooppalaiset markkinat ovat ilmiö sinänsä, ja ne kuuluvat ehdottomasti jokaisen joulufanin kerran elämässä koettaviin kokemuksiin. Erityiseen arvoon eurooppalaiset blogaajat ovat nostaneet juuri Kölnin markkinat. Ne alkavat tänäkin vuonna marraskuun lopulla ja kestävät aina joulunpyhiin saakka. Miljoonat kävijät ympäri maailmaa nauttivat hehkuviinin mausta ja kojujen koristuksista. Samalla ihailtavina ovat sekä Kölnin upea tuomiokirkko että vanhan kaupungin loisto. Markkinoiden kiertämiseen kannattaa varata aikaa, sillä nähtävää riittää.
4. Tapanina tanssaamaan
Matkan juhlille ei tarvitse olla pitkä eikä paikan mikään tietty kaupunki. Tapsan tansseja järjestetään nimittäin ympäri suomen monenlaisissa tanssiravintoloissa ja muissa tanssipaikoissa. Modernin maailman myötä tyylilajikaan ei enää rajoitu vain perinteisiin paritansseihin: suurimmissa kaupungeissa koko musiikin kirjo on läsnä. Tämä tarkoittaa myös erilaisten alakulttuurien tapaa juhlia joulua, joten jokaiselle todella löytyy jotain. Ja jotta tapaninpäivänäkään ei tarvitse palella, voi sopiviin hipsteritanssiaisiin napata vaikka ironisesti ruman jouluneuleen lämmikkeeksi. Vahva suositus tansseille!